Flow Mo - Suomibreikin kivijalka -kirja, nouto Saiffalta sulkuajan jälkeen

32,00 €

Vuonna 2002 perustettu Flow Mo on Suomen menestynein ja tunnetuin katutanssiryhmä. Breikkarit ovat kahmineet lukuisia mestaruuksia eri mantereilta ja kiertäneet yli 50 maassa kilpailemassa, esiintymässä, tuomaroimassa ja opettamassa. Kun Flow Mo voitti lajin legendaarisimman ryhmän, Rock Steady Crew'n, alettiin suomalaisista breikkareista ottaa mallia ympäri maailmaa. Flow Mo – Suomibreikin kivijalka esittelee ryhmän historian, jäsenet ja saavutukset, mutta teos on myös kuvaus breikki- ja hiphop-kulttuurin toisen aallon noususta Suomessa 1990-luvun lopulta lähtien. Teoksessa on runsaasti värikuvia. 

"Flow Mo todisti, että niinkin kaukaisesta paikasta kuin Suomi voi tulla breikkareita, joilla on sairaan kova tyyli. Lisäksi heillä on sielua kuin he olisivat asuneet mustan kulttuurin ympärillä koko elämänsä. Flow Mo on epäilemättä vaikuttanut merkittävästi globaaliin breikkiskeneen jo vuosien ajan." – DJ Skeme Richards / Rock Steady Crew.

Oston jälkeen nouto Saiffalta nimeä vastaan.